Robyn - Dancing on my own
Ennen en ole juurikaan kiinnittänyt huomiota Robynin musiikkiin, mutta kun kuulin tämän biisin jonkun TV-sarjan taustalla, sai se mielenkiintoni heräämään. Radiot eivät ole soittaneet kappaletta puhki, vaan saan itse päättää kuinka monta kertaa Robyn soi volat kaakossa ennen kuin yliannostus on tullut täyteen. Asennetta!
Sunrise Avenue - Hollywood hills
Okei, sanoissa puhutaan erityisesti Hollywoodista, mutta sanat osuvat niin nappiin että tykkään ajatella idean käänteisesti Suomeen. Biisi pitää positiivisena ja muistuttaa mahdollisina synkkinä ja ikäväntäyteisinä päivinä että olen kyllä tulossa takaisin! Mutta vasta sitten kun unelmat on toteutettu ja maailma valloitettu ;)
Lana Del Rey - Radio
Löysin Lanan alkuvuodesta, ja kuuntelin Born to die -albumia valehtelematta viikon putkeen. Musiikista löytyy juuri sellaista outoa ja särmikästä kipinää, josta olen aina musiikissa pitänyt. Lempeä musiikki ja osaksi ronskitkin sanat saavat ihan mahtavan kontrastin aikaan keskenään, I like!
Lana Del Rey - Blue jeans
Rakkauslaulu, joka ei saa oksennusrefleksiä aikaiseksi. Siinä saa olla nykypäivänä aika taitava! Hämyinen, hieman vaarallinen ja pimeä tunnelma.
Lana Del Rey - National anthem
Kesä tulee ja tämä sopii siihen kuin nenä päähän!! Voin kuvitella New Yorkin kesän ja tämän biisin taustalle. Tämä biisi on lähellä olla soundtrackin ihan ykkösbiisi. Mutta vain lähellä.
"Red, white, blue's in the skies
Summer's in the air and
Baby, heaven's in your eyes"
David Cook - The time of my life
Hyvän mielen laulu, jota kuuntelemalla jokainen omista unelmista tuntuu mahdollisilta. Kliseistä, KYLLÄ! Mutta niin totta.

- Time after time
- Piano man
- Broken heart
- Love the way you lie
No nyt päästiin asiaan! Muutama viikko sitten käänsin töllön Subille ja jäin katsomaan American Idolia. Syy? No tämä herra! Pelkästään silmänruokana aivan ihana, mutta entäs kun laulu alkaa. Maailmankaikkeuden suurin vääryys oli kun putosi kisasta, not cool! Voisi laulaa melkein mitä vaan, ja kuuntelisin sitä niin kauan kunnes aivot eivät enää vastaanottaisi enempää. Mikä on lähes mahdotonta. Coverit kuulostavat mahtavilta, olen ensimmäisten joukossa kun oma albumi tulee julki! :) Jos USAssa miehet on tuommoisia niin huhhuh..

The wanted - Glad you came
Radiosta kuultuani en niin pitänyt, vasta muutama kuukausi sitten ihastuin biisiin vasta toden teolla. Kun biisi kunnolla alkaa niin siinä on sitä meininkiä, tanssijalkaa alkaa vipattamaan aina kun kappale soi. Mukana myös viimeisessä step-jumpassa, haetaan jumpparien kanssa se hyvä fiilis!
Gotye - Somebody that I used to know
Outo, muutaman kuuntelukerran takana, mutta kun biisi aukenee niin VAU! Vaikka musiikki taustalla ei ole erityisen voimakas, se on silti simppeli ja luo aivan loistavan pohjan sitäkin vahvemmille sanoituksille. Lähestytään jo aikalailla huippua!
Chris Brown - I need this
Tämä oli ensimmäinen kappale jonka jo syksyllä tälle listalle mielessäni asetin. Päivä ei ollut ollut mitä parhain, mutta olin juuri aloittanut hakuprosessin Amerikkaan ja kotiin palatessani tämä laulu soi iPodistani. Kappale oli helpotus synkän arjen keskellä, sen kuuntelu on siitä asti tuonut mieleen tulevaisuuden ja syyt, miksi matkani on alkamassa. Se on sitä mitä mä tarvitsen, se mikä on aina ollut tulossa.
Jay-Z feat. Alicia Keys - Empire State of Mind
Tarviiko tämä mitään syitä ollakseen tällä listalla? Kolme syytä: löytyy sitä niin sanottua munaa, musavideo on AEVAN HUIKEE ja sanat, HUHHUH!
"In New York,
Concrete jungle where dreams are made of,
There's nothing you can't do,
Now you're in New York,
These streets will make you feel brand new,
The lights will inspire you,
Let's hear it for New York"
Näillä mennään, ja lissää tulossa!
Tj 4viikkoa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti