Vuosi lahti kayntiin toisella ohjauskaudella Helsingin liikuntavirastolla, jossa olin saanut jatkaa syksylta kevatkaudelle. Tyoporukasta oli ehtinyt muodostua jo toinen perhe, joten parempaa ymparistoa ei juuri olisi voinut olla sille odotusajalle, minka Amerikan prosessi tuotti. Odotus kuitenkin palkittiin, kun helmikuussa sain tiedon tulevasta perheestani ja varmistuksen lahdostani Atlantin toiselle puolelle. Siksipa nyt julistankin Helmikuun vuoden 2012 parhaaksi kuukaudeksi!
Tana vuonna olen oppinut sanan rohkeus todellisen merkityksen. Jokainen tassa maailmassa pelkaa jotain, pelkaamattomyys ei tee meista rohkeita. Pelolle ei vaan saa antaa valtaa lamauttaa kehoa, vaan tiedostaa ja hyvaksya asiat mitka pelkoa luovat ja menna eteenpain niista huolimatta. Pelko syntyy omassa mielessasi, omalla mielellasi on siis voima luoda rohkeus elaa sen pelon kanssa.
Pelosta puheenollen, tama vuosi opetti myos joskus unohtamaan itsensa suojelemisen ja avata itseaan enemman muille ihmisille. Vaikka tiedat, etta mita enemman annat itsestasi ihmisille, sita enemman annat heille valtaa ja keinoja rikkoa sinut. Mutta voi piru vie kuinka tama elama on lyhyt elamaan jatkuvassa varautuneisuudessa ilman hetkenkaan lepoa ja hengahdystaukoa. Miksi sita pitaisi hukata yhtaan enempaa negatiivisuuteen kun voit antaa itsellesi luvan nauttia ja silla tavoin saavuttaa niin paljon enemman?Ahh, miten ihana onkaan ollut huomata, millainen ihminen oikeasti on! Vaikka kuinka kliseinen voi olla ajatus "lahtea maailmalle etsimaan itseaan", ei se tee siita yhtaan vahempaa totta. Joka nurkan takaa naina paivina voi loytaa motivoivia ja inspiraatiota luovia lauseita, jotka kehottavat unohtamaaan muut ja elamaan taysin omana itsenasi, koska se on ainut keino olla oikeasti onnellinen. Harvoin naita ajatuksia tulee kuitenkaan kauempaa mietittya, mutta kun sen aloittaa, voi huomata itsessaan asioita joiden olemassaolosta ei aiemmin tiennyt mitaan. Olen esimerkiksi huomannut, etta minusta on muotoutunut jonkinmoinen liikunta-addikti. Viime viikkoina olen myos huomannut rakastavani appelsiineja. Elokuvista olen ollut aina riippuvainen, mutta joinain paivina mikaan ei voita hyvaa kirjaa kahvin kanssa. Rakastan kavella ulkona avojaloin, oli sitten kesa tai keskitalvi. Vaikka taalla on tullut yoelamassa huomattua, etta joskus naisena olo on hyvinkin tuottoisaa, tykkaan silti ostaa omat juomani. Mita enemman pystyn tekemaan asioita itse, sita paremmalta minusta tuntuu.
Minulla on paha tapa uusiin ihmisiin tutustuessa pitaa kauan tiettya esirippua oikean itseni edessa. Kuluneen vuoden aikana ihmiset ovat kuitenkin osoittaneet minulle, etta teen silla tavoin hallaa vain itselleni. Miksen siis voisi olla uuden ihmisen tavatessani heti alusta asti se kummajainen, jona lahimmat ystavani minut tuntevat? :D Minulla on oltava ainakin kerran viikossa jaatelopaiva. Yleensa se sijoittuu sunnuntaille, hassu fakta... Minulla on myos pahe, josta en ole kertonut kenellekaan ennen tata. Suklaan ylensyonnin ja alkoholin ylenjuonnin lisaksi joskus eksyn Pinterestissa Wedding-osioon, jossa voin viettaa tuntikausia. Loysin itsestani taman pakkomielteen haihin! Avioliitosta en tule edes puhumaan, en tieda onko se ikina tulossa vastaan minun elamanpolullani, mutta haat ne vasta ovat jotain! Miljoonat ideat pyorivat mielessani jo ystavieni mahdollisesti tuleviin polttareihin, just so you know! ;)
Siina oli muutama asia, jotka tekevat minusta minut. Sen sijaan etta yrittaisi piilottaa naita piirteita, tulee ne ottaa avosylin vastaan ja rutistaa oikein kunnolla.
New Yorkiin saavuttuani olen loytanyt itsestani myos uusia puolia, jotka ovat tehneet minusta sen henkilon joka juuri talla hetkella olen. Arvostukseni omaa perhettani kohtaan kasvoi monumentaalisesti ensimmaisena kuukautenani taalla. Suomessa tunsin itseni jatkuvasti lapseksi joka yritti parjata aikuisten maailmassa. Tassa talossa minut kuitenkin nahdaan kolmantena aikuisena, joksi mina olen oppinut viimein nakemaan myos itseni. Vasta taalla olen alkanut tuntemaan itseani vastuulliseksi, viikonpaivina ainakin. Viikonloppyisin olen edelleen se sama juniori, joka Tallinnan reissulla makasi katkarapuna poskellaan asfaltilla. Taalla loysin myos kauan kadoksissa olleen intohimoni kirjoittamiseen ja uuden luomiseen.
Tietysti elama antoi myos potkuja persuksille matkan varrella, mutta ilman sydansuruja ihanat asiat eivat tuntuisi niin ihanilta. Loppujen lopuksi, mista suunnasta tahansa tata vuotta katseleekaan, on se opettanut minulle enemman kuin aikaisemmat vuodet Suomessa yhteensa.
Uuteen vuoteen liittyy aina olennaisesti uudet lupaukset tulevalle vuodelle.Tana vuonna minulla on niita pari. Ensinnakin, minun on totisesti aloitettava saastaminen jos mielin lansirannikolle ensi vuonna matkustaa. Hieman vahemman kenkia, siihen on nyt vaan pystyttava pyrkimaan. Toiseksi, lupaan nauraa enemman. Nauru on yksi parhaista tavoista rentoutua, ladata akkuja ja saada muut ihmiset ymparillasi viihtymaan. Kolmanneksi, lupaan yrittaa vahentaa pikkuasioista murehtimisen. Monet stressinaiheeni tulevat asioista, joita en voi muuttaa vaikka kuinka haluaisin. Silloin niiden asioiden kanssa on opittava elamaan ja just make the best of them.
Vuosi 2012 oli taynna oppimista, pelon voittamista, rakastumista, hymya, sydansuruja, itsensa loytamista ja paljon, PALJON jaateloa. Nyt kun olen tavannut itseni ja tiedan mihin kykenen, on tuleva vuosi hyva ottaa nauraen vastaan ja yrittaa joka paiva olla paras versio itsestasi.
Toivotan jokaiselle lukijalle vapauttavaa uutta vuotta ja ensi vuodeksi aina vain parempia paivia taynna naurua, rakkautta ja elaman iloa!
