Living as I am, and loving every minute of it!

Ootko huomannut että silloin tällöin tuntuu kuin muutama tunti sun päivästä menisi kuin itsestään? Kuin olisit autopilotilla ja asiat tapahtuvat niin rutiinilla, ettet jälkeenpäin muista edes kunnolla niitä tehneesi. Tai jos odotat jotain tiettyä hetkeä tapahtuvaksi, suljet ympäriltäsi kaiken sen hetkisen ja keskityt niin lujasti tulevan odottamiseen, että yhtäkkiä havahdut siihen että osa sun elämästä on mennyt ohi tai pelkkään odotteluun.

Aloin miettiä tätä muutamia kuukausia sitten. Harva omasta lähipiiristäni ikinä sanoo elävänsä tässä hetkessä, nauttivansa tästä päivästä ja tarttuvansa joka mahdollisuuteen mitä tämä hetki tarjoaa. Suurimman osan ajasta keskustelumme liittyvät tulevan odotteluun tai "vanhojen hyvien aikojen" muisteluun. Osasimmeko nauttia silloin kun ne vanhat ajat olivat nykypäivää? Entä tuleva, aiommeko pysähtyä siihen hetkeen vai sysääkö jokin muu, uusi ja jännittävä asia niin hartaasti odotetun hetken sivuun?

Totta kai jokaisella on omat tulevaisuuden suunnitelmansa, myös allekirjoittaneella. Mikä minä siis olen paasaamaan elämisestä tässä hetkessä, kun odotan itse toukokuun puolta väliä kuin sitä kuuluisaa nousevaa kuuta. Tätä ajatellessani kuitenkin takaraivosta ääni tokaisee: "Entäs kun pääset perille, meneekö vuosi vain odottaessa?"
Niin. Rehellisesti sanottuna koko elämäni on ollut odottamista viime elokuusta lähtien kun hakupaperit Amerikkaan laitoin vireille. Tekosyyksi voin sanoa sen, että tiesin mitä odotin. Tiesin että odottaminen palkitaan. Kysymys kuuluu, osaanko pysäyttää ajatukseni kokonaiseksi vuodeksi ja nauttia hetkestä josta olen monet vuodet unelmoinut, vai sorrunko vanhoihin rutiineihin ja odotan koko ajan jotain uutta ja ihmeellistä tapahtuvaksi? Sääli jos näin käy.

Pari kuukautta sitten haastoin itseni löytämään jokaisesta päivästä ainakin kolme hyvää asiaa. Asioiden ei tarvinnut olla isoja, yhtenä kauniina torstaina listalle pääsi toimipisteemme uimahallin uskomattoman päheet värivalot. Sitä ilon määrää!
Listaus on päässyt viime aikoina hieman jäämään. Päivää ei ainakaan piristä Metro-lehden jokapäiväinen tekstaripalsta, jossa ihmiset valittavat JOKAISTA asiaa mikä ärsyttää. En edes tuhraa niihin ajatuksiin enempää palstatilaa, niin naurettavan tyhmiä niistä suurin osa on. Miksikö siis luen niitä? Jaa-a, veri kuud kwestion. Ota nyt tästä päästä selvää.

Anyway, nyt kun on vakavan syvälliset ja ärsyttävät aiheet käyty läpi, pääsen itse asiaan! Uusi projekti jonka aloitan ja joka kulkee samoilla linjoilla kolmen asian listauksen kanssa kokoaa yhteen arjen pieniä ja ehkä hieman suurempiakin ihmeitä ja ihanuuksia, mitkä kaikki tekevät tästä maailmasta hieman paremman paikan. Toivon että tätä kautta oppisin elämään paremmin tässä hetkessä ja nauttimaan niistä pienimmistäkin asioista elämässä, sillä jollekin ne asiat eivät välttämättä ole itsestäänselvyys.

Idean tähän sain eilen illalla, kun matkustin hikisen hyvänoloisena metrossa töistä kotiin. Edempänä minusta istui ehkä lukioikäinen pariskunta toisiinsa keskittyneinä ja selvästi ah niin umpirakastuneina. Elämän kasvattaneena kyynikkona aluksi tietenkin nieleskelin oksennusta, mutta mitä tapahtuikaan kun tuli pojan aika jättää metro! Vähintään viisi(kyllä, laskin) pikkupusua ennenkuin poika pystyi lähtemään jo avoimille oville. Pojan astuttua ulos metrosta ja ovien sulkeuduttua kääntyi poika katsomaan rakastaan sisälle metroon ja lähetti suloisen lentosuukon matkaan. Okei, myönnän, kyynikko minusta hiljeni hetkeksi täysin. Ja se kaikki tapahtui IHAN niinkuin elokuvissa.

Kuka voi sanoa katsoneensa viimeisen viikon sisällä Leijonakuninkaan vanhan kunnon VHSltä? No minäpä voin! Se oli semmoinen pääsiäinen se, hyvänolontunne jatkui kaksi päivää putkeen. Ihana ystäväporukka, kaikki samassa mökissä ja Disneyn klassikko pyörii(enemmän tai vähemmän hyvällä kuvanlaadulla... Mutta silti!) taustalla. Taustalla pyöri myös suurimman osan ajasta Taru sormusten herrasta -leffat leikkaamattomina versioina, mutta ei niistä sen enempää...

Ja arvatkaa mistä muusta tulee ihana hömppätunne? Kun olet koko pienen lapsuusikäsi laulanut lempilauluasi tietyillä sanoilla, ja nyt vanhempana otat selvää miten sanat oikeasti menevät. Hulvatonta ja erittäin halpaa hupia! Mikään ei kuitenkaan estä laulamasta laulua yhä niillä "väärillä", mutta aina niin hauskoilla sanoilla!

Seuraavaksi neljäs ja viimeinen asia minkä tänään listaan lisään. Kuka voi sanoa ettei nauttisi täysin överistä mässypäivästä? Ihan tosissaan, siis aamusta yöhön jatkuvasta herkkupäivästä. Enkä nyt puhu sipsipussista illassa, vaan aivan järjettömistä overdoze-syömingeistä! Muistan yhdenkin kesäpäivän, jonka menu koostui pekonista, paahtoleivästä, jäätelöstä, suklaasta, sipsistä, pizzasta, mutakakusta, ranskalaisista... Älkää tuomitko, olen vain hieman sekopää herkkuperse.
Herkkupäivä, tai paremminkin Mättöpäivä menee listalla numerolle neljä!

Pyydän anteeksi jos kukaan jaksoi lukea loppuun asti. Tällaista on mun pään sisällä joka päivä, sekavaa ja outoa. Lupaan yrittään parantaa tapani! Lupaan myös vähentää kliseiden ja sananparsien käyttöä. Raivostuttavaa, I know...

Näihin kuviin ja tunnelmiin, muista että elämä on nyt!

PS. 5 viikkoa ja 4 päivää...