Don't chase anything but drinks and dreams

Eilen tuli tasan 6 kuukautta tayteen siita paivasta, kun saavuin talle mantereelle ja aloitin toisen elamani meren toisella puolella. Ymmarrettyani viikko sitten miten nopeasti aika on kulunut, aloitin tavoilleni uskollisena ylianalysoinnin ja liiallisen ajattelun. Ensimmainen ajatukseni oli: "En ole saanut mitaan kunnollista taalla aikaiseksi!". Ei silla etta olisin ajatellut taalla ollessani muuttavani maailmaa, mutta viimein se totuus iskeytyi vasten kasvoja. Kun aikaa kuluttaa tarpeeksi velloessa menneessa, tama hetki kulkee ohi ja pian huomaat etta maailma ei pysahtynyt mielesi mukana. Painvastoin, se tuntuu pyorivan aina vain nopeammin ja kyydissa olisi vain pysyttava.

Viikko ennen superSandya siskoni, veljeni ja tatini saapuivat viikoksi vierailulle. Tapasimme lauantai-iltapaivan Grand Centralilla ja tunne oli rehellisesti sanottuna surrealistinen kun viimein havaitsin veljen paan jokaisen kanssakulkijan ylapuolella, siskon etsivan katseen ja tadin taputuksen kun han viimein naki minut. Ensishokin jalkeen tuntui kuin emme olisi olleet paivaakaan erossa, ja lahdimme heti ulkoilmaan. Kierratin heidat joka paikassa mitka siina ajassa ehdin, silla isantaperheeni oli kutsunut heidat paivalliselle Armonkiin sina iltana. Istuessamme paivallispoydassa tunnelma oli rento, vaikka valilla keskustelua piti jollain tavalla yrittaa johdatella jokaiselle tuttuihin aiheisiin. Mutta vaikka valilla toiminkin tulkkina ja puhujana, se tuntui jollain kierolla tavalla hyvalta. Yhtena syyna ehka se, etta viimein pystyin nayttamaan Suomen perheelleni etta parjasin taalla loistavasti ja pystyin huolehtimaan itsestani.
Palasimme cityyn samana iltana, ja lahdimme siskoni kanssa viettamaan iltaa minulle jo entuudestaan tuttuun nightclubiin. Se oli niita harvoja hetkia elamassa, kun voit vieda isosiskosi pelkan hymyn voimalla jonon ohi sisalle rakennukseen ja nayttaa paikkoja missa itse pyorit melkein joka viikonloppu. Ja se tuntui hyvalta! Ilta oli erittain onnistunut ja tajusimme ulos lahtiessamme etta se ilta oli ensimmainen jonka olimme ikina viettaneet kahdestaan ulkona juhlien. Ja let me tell you, koko se siskotouhu tuntui todella tehoavan kaksilahkeisiin!
Vietimme seuraavan paivan kierrellen Manhattania. Tuntui kuin olisin ollut viettamassa lomaa heidan kanssaan, ja illalla lahto takaisin junalle tuntui ylitsepaasemattoman vaikealta. Maanantaina vastassa oli kuitenkin arki, enka paassyt takaisin Manhattanille ennen kuin torstaina. Aika kului nopeasti, ja yhtakkia olikin jo aika sanoa heihei.
Loppujen lopuksi se kaikki sujui aika kivuttomasti ja vaikka olin kuinka onnellinen saadessani heidat tanne vieraakseni, mina olen semmoinen ihminen jonka on erittain hankala yhdistaa kahta eri maailmaa tasapainoisesti yhteen. Ensimmaista kertaa elamassani huomasin sen silloin, kun aloitin koulun Kuortaneella lukion jalkeen. Tama puoli vuotta on ollut samanlainen, silla mita enemman vieraannutan itseni vanhasta elamasta, sita helpompi minun on asettua kunnolla taalla aloilleni. Siina syy miksi en skypettele perheeni kanssa kuin kerran kaksi kuukaudessa. Kay mielelle raskaaksi yrittaa vaihtaa Suomimodesta takaisin taman paikan New York-fiilikseen.

Sahkojen palautumisen jalkeinen viikonloppu oli yhta aikaa hulvaton ja yksi raskaimmista. Olin onnellinen paastessani perjantaina ulos talosta ja Petran kanssa tuulettamaan ajatuksia. Talla kertaa pysyimme Westchesterissa, pienemmissa baareissa ja pubeissa mutta yhta hauskaa meilla oli kuin aina ennenkin! Ja ilta ei voi olla kuin onnistunut, kun joku hullu paatti ojentaa meille kasiin mikit ja paastaa meidat "laulamaan" karaokea. LPTlaiset varmaan muistaa minun urani karaokelavoilla... Pystytte siis kuvittelemaan minkalaisen VAU!-elamyksen annoimme kuuntelijoillemme.
Lauantaina lahdin cityyn kahden muun au pairin kanssa ja paatimme etsia ruokapaikan, missa voisimme vaihtaa kuulumisia ruuan ja muutaman juoman kera. Ihan oikeasti, alkuperainen ajatukseni oli pitaytya niissa muutamissa! Mutta sitten kavi niinkuin minulle aina kay, ja loppujen lopuksi ilta venahti pitkaksi ja sunnuntaina tunsin oloni vasyneeksi kuin maratonin jaljilta. Mutta kun sain sunnuntaina viestin edellisiltana kanssani ulkona olleelta Florianelta, etta hanen luokkakaverinsa oli keraamassa porukkaa seuraavalle perjantaille limusiiniajelulla, helpotti se vasymystani hieman ja seuraavina paivina emme muusta puhuneetkaan.

Perjantaina toiden jalkeen saavuimme Florianen kanssa Grand Centralille ja tapasimme kanssajuhlijamme. Suurin osa heista sattui puhumaan saksaa, joten alkuilta kului hieman nihkeissa tunnelmissa. Mutta ehei huolta kun paasimme limusiiniin sisalle, silla ensimmaisena joku ojensi minulle pelkkaa vodkaa sisaltavan kupin. Vaikka olin taas fiksusti paattanyt pitaytya "vain muutamissa"(minun taytyi herata seuraavana paivana aikaisin), aloitin kiltisti vodkan tuhoamisen ja muisti ei sitten enaa kerrokaan tarkasti tarinan loppua. Anyway, tarkein muisto siita illasta kuitenkin jai, ja se oli seuraava:
Jos haluat tuntea itsesi julkkikseksi, ajele ympari Manhattania limusiinissa.

Okei, lasketaanpas se nena sielta katosta takaisin alas ja palataan takaisin maan pinnalle. Totuushan on joka tapauksessa se, etta vaikka minut pistettaisiin prinsessavaunuihin istumaan ja ajelemaan pilvien paalle, kaytokseni perusteella minusta ei ikina kunnollista saa. But that's fine :)

Tama viikko on kulunut valmistautuessa Kiitospaivaan, jota vietimme tanaan 16 henkilon voimin. Steven vanhemmat ja sisarukset perheineen saapuivat ruokailemaan kanssamme, joten talosta ei elamaa ja energiaa puuttunut. Kiitospaivan tarkein asia taytyy olla ruoka, ja sita totisesti riitti! Aioin kuvata ruuat ennenkuin kukaan ehtisi niihin kajota, mutta olisihan se pitanyt jo tassa ajassa oppia ettei mikaan pidattele naita mukuloita kun eteen tarjotaan hyvaa ruokaa!

Paaruoka ensimmaisten kierrosten jaljilta.

Aamupaivan napostelut ja kevyen lounaan jaannokset.

Kaikki mita n. 10 kilon kalkkunasta on jaljella!

Loppuviikko taitaakin menna tahteita syodessa ja perheen kanssa hengaillessa. Lauantai-ilta on kuitenkin pyhitetty tyttojen illalle, jolloin lahdemme kokeilemaan Manhattanille gay-baaria. Tiedossa on siis tanssia, hyvaa musiikkia ja puolialastomia miehia!

Alkuun verratakseni, viimeisten viikkojen aikana olen kaynyt lapi pienta kriisia(niinkuin minulla ei niita kriiseja olisi joka toinen paiva jo muutenkin). Olen puhunut blogissani jo aikaisemmin taalla oloni pidentamisestani, mutta vasta viime aikoina se on vakavasti kaynyt monta kertaa mielessani. Mainitsin asiasta perheelleni ja muutamille ystavilleni, mutta vaikka keskustelisin asiasta jokaisen tuntemani henkilon kanssa, tiedan sen julman totuuden etta tama on asia jota kukaan ei voi puolestani paattaa. Vaikka jokaiselta olen saanut hyvia vinkkeja ja pointteja molempiin mahdollisuuksiin, tassa seistaan kuitenkin yksin. Ja joskus se vaan taitaa tuntua hieman hammentavalta :D

Lopulliseen paatokseen on viela pari kuukautta, joten minulla ei ole viela mitaan syyta kiusata itseani talla asialla ja kuluttaa turhaan energiaani analysoimalla jokaista pienta yksityiskohtaa. Siksi yritankin nyt ottaa hetken kerrallaan, keskittya tulevaan lauantai-iltaan ja valmistautua nakemaan monia six-packeja!