Sandy-nimisesta myrskysta on puhuttu taalla jo viikkoja.
Muutamia paivia sitten saimme varmistuksen, etta sunnuntaina 28. Lokakuuta
myrsky iskisi USAn itarannikolle. MetroNorth-junalinjat suljettiin seitsemalta
sunnuntai-iltana, ja koulut ja tyopaikat suunniteltiin pidettavan kiinni
maanantain ja tiistain.
DAY 1 29.
Lokakuuta
Host mom, Lara, neuvoi minua nukkumaan maanantaina pitkaan,
silla kaikki olisivat kotona eika kenenkaan tarvinnut lahtea kotoa mihinkaan.
Aamu sujui lahes normaaleissa merkeissa, lapsille ruokaa laittaessa ja
lakanoita vaihtaessa. Tunnelma oli koko ajan odottava, silla myrsky ei ollut
viela kunnolla puhjennut missan vaikka sen oli ennustettu alkavan myohaan
eilisiltana. Juuri mikaan ei kuitenkaan nayttanyt ulkona muuttuvan, vain pienet
tuuli- ja sadepuuskat ennakoivat myrskyn lahestymisesta.
Katsoimme lasten kanssa The Avengers –leffan ja soimme hyvin
normaalin lounaan. Melkein kello kaksi iltapaivalla sahkot katkesivat. Tuuli ei
enaa humise vaan pauhaa. Lara sanoi sahkojen olevan poikki monta paivaakin.
Host dad, Steve, vitsaili toivovansa myrskyn kaatavan puun perheen eniten
bensaa kuluttavan Pathfinderin paalle. Innolla (puhtaalla kauhulla) odotan,
miten lapset selviavat nama hetket ilman televisiota, videopeleja ja
Internetia. Odotan sita myos itseni kohdalla, mutta onneksi en ole viela
aikaisemmin kajonnut host dadin kirjahyllyyn. Siella Stieg Larsson odottelee
jos aikani kay liian pitkaksi.
Sahkojen menemisen jalkeen paivaan on ehtinyt sisaltya
Scrabblea, ruuasta taistelemista, tilaamista ja syomista, kolmen henkilon
manikyyreja ja kello on vasta 16.45! Vaikuttaako sahkokatko ajan kulumiseenkin,
eika itse myrsky ole viela edes alkanut. Paivan uutisissa naytettiin Long
Islandin tilannetta. Ranta oli muuten tyhja lukuunottamatta uutisryhmaa ja
yksinaista surffaria, joka istui lautansa paella keskella isoa aallokkoa. En
ole viela osannut paattaa, oliko henkilo itsemurhahakuinen vai the most awesome
dude ever.
Stieg Larsson on vihdoin liittynyt seuraani, let The girl
with the dragon tattoo begin!
Tama tuntuu kuin olisimme retkeilemassa isossa, talon
kokoisessa teltassa, joka tuoksuu hedelmien, karkkien ja joulun sekoitukselta
kynttiloiden jaljilta. Scrabble on ollut paivan pelastus ja pattereilla
toimivasta radiosta pystymme kuulemaan myrskyn tilanteen. Lower Manhattan on jo
nyt tulvimispisteessa. Thank God emme asu vesistojen laheisyydessa! Lapset ovat
ottaneet koko tilanteen todella kypsasti, ja olen ylpea kuinka he osaavat tahan
kaikkeen suhtautua.
Perhe pelaa yha Scrabblea… BAZINGA!
DAY 2 30.
Lokakuuta
Heti herattyani katson ulos ikkunasta ja huomaan tuulen
tyyntyneen. Toiveikkaana nousen ylos sangysta ja kokeilen valokatkaisijaa.
Mitaan ei tapahdu. Hitusen pettyneen puen ison hupparin paalleni ja suuntaan
keittioon. Samalla kun kaadan perheen esikoiselle, Davidille, aamupalamuroja
kertakayttoastiaan, kertoo Lara miten miljoonat ihmiset ovat ilman sahkoa.
Mihinkaan et myoskaan autolla paase, silla puut ovat kaatuneet teiden yli.
“Another day of Scrabble,” David toteaa suu taynna Frosted
Flakeseja.
Paiva on tuntunut matelevan eteenpain. Olemme elaneet take
out –ruualla ja yrittaneet tappaa aikaa. Iltapaivalla kiersimme jalan omassa
korttelissamme katsomassa vahinkoja, mutta suurin tuho on tapahtunut tiella
nro. 22. Se on tie, jolle nousemme kotitieltamme. Ennen kuutta lahdimme Laran
ja perheen nuorimmaisen, Lindseyn, kanssa alle kilometrin paassa sijaitsevalle
country clubille suihkuun. Kun nousimme kotitieltamme route 22lle, ymmarsimme
tuhon maaran mita myrsky oli saanut aikaan. Isoja, monihaaraisia puita oli
poikittain tiella, osa nojasi sahkolinjoihin ja osa oli sahattu keskelta poikki
etta autot paasisivat helpommin kulkemaan. Nakya katsoessani en saanut sanoja
suustani, enka saa vielakaan sita muistellessani.
Juuri talla hetkella istun pimeassa keittiossa kynttiloiden
ja taskulampun kanssa. Radiosta kuuntelen myrskyn aiheuttamaa tuhoa ja kaaosta,
enko voi taas kuin kiittaa Luojaa etta selvisimme pelkalla sahkokatkolla. Koko
Jersey Shore on veden alla, 80 kotitaloa on palanut maan tasalle Queensissa ja
kymmenia ihmisia on kuollut myrskyn aiheuttamien tapahtumien seurauksena.
Satoja pelastuksi tehdaan koko ajan ihmisten kotoa ja evakuoinnit leviavat.
Joka kerta, kun tallaisista tapahtumista kuulee uutisista,
asettaa se omat asiansa tarkeysjarjestykseen. Mutta kun ensimmaista kertaa on
itse osallisena, heittaa tilanne perspektiivinkunnolla ylosalaisin.
Itsestaanselvyydet, kuten shako ja vesi, eivat olekaan enaa helposti saatavilla
vaan on osattav kaivaa itsestaan se selviytyjaluonne esiin. Tilanne pakottaa
ulos omalta mukavuusalueeltaan ja se on vain kestettava. Oikein inhottaa
valilla huomata kuinka riippuvainen ihminen voi olla esimerkiksi Facebookista.
Viela emme tieda, kuinka kauan sahkokatko kestaa ja kuinka paljon
pelastustoimia kriittisimmat alueet viela tarvitsevat. Mutta saamme olla
kiitollisia taalla kotipuolessamme, jossa ainoa huolemme on shako ja
vesi(joista kuitenkin molemmat ovat helposti saatavilla), emmeka voi kuin
rukoilla niiden puolesta, jotka eivat ole olleet niin onnekkaita.
DAY 3 31.
Lokakuuta
Kun lahdimme aamulla Lindseyn kanssa kohti Brynwoodia
(country clubia) lataamaan puhelimia ja hakemaan kahvia, saimme puolessa
valissa matkaa tyomiehilta merkkeja etta route 22 on suljettu. He yrittivat
katkoa puita sahkolinjojen ja tien paalta. Suuntasimme takaisin kotiin ja
yhdessa Laran ja lasten kanssa lahdimme kiertoteita ajellen towniin. Lapset
saivat vatsansa tayteen lamminta ruokaa ja omani ja Laran paiva lahti viimein
kayntiin kahvilla!
Palatessamme takaisin huomasimme 22n olevan jalleen
ajokunnossa, joten pakkasimme tavaramme ja lahdime Brynwoodiin. Siella saimme
aikaamme kulumaan 4 tuntia, pistorasiat olivat taynna puhelimien ja lappareiden
piuhoja. Netti oli kuitenkin viela poissa kaytosta, joten minulla oli hyvaa aikaa
viimeistella koulutehtaviani.
Neljan jalkeen palasimme kotiin ja lapset alkoivat
valmistautumaan trick or treat –kierrokseen. Myrskyn ja sahkokatkon takia
suurin osa suunnitelluista kiertelupaikoista oli peruttu, ja ainoa Halloween
katu sijaitsi townissa Main Streetilla. Viiden aikoihin kiertelimme siis
kauppoja ja putiikkeja Draculan tyttaren ja kahden irokeesigangstan kanssa.
Illalla pystyin ladatulla koneellani nauttimaan elokuvan,
joten koko paiva on tuntunut menevan nopeasti. Huomenna aiomme aamulla pakata
laukkumme ja suunnata tunnin ajomatkan paahan Steven vanhempien luokse. Heilla
on shako palannut talon, joten hyvan kotiruuan ja juttuseuran lisaksi saamme
nauttia myos televisiosta ja toimivasta vessasta, yay!!
DAY 4 1.
Marraskuuta
Lara yllatti minut aamulla kuumalla kahvilla, joka odotti
minua keittion poydalla. Myohemmin aamupaivalla David kantoi mukanaan minulle
uuden kahvin palatessaan Steven kanssa Brynwoodista. Olen huomannut, etta
selvien kylla helposti myrskyista ja sahkokatkoista kunhan saan aamuisin kahvia
ja on aina hyva kirja lahettyvilla!
Saavuimme Poughkeepsieen yhdelta iltapaivalla ja paasimme
heti lampiman lounaskeiton aareen. Pidan niin paljon naista isovanhemmista! He
ovat niin amerikkalaisia joka tavoin; isoaiti, Nana, kokkaa mita maittavimmat
ateriat ja on joka kerta yhta lammin ja vastaanottavainen. Olen niin otettu
kuinka nopeasti han heti otti minut osaksi perhetta. Isoisa, Poppy, on
hiljainen mutta olemukseltaan voimakasluontoinen mies, joka on selvasti ollut
aina perheen paa. He viettavat Nanan kanssa joka talvi kolmisen kuukautta
Floridan lammossa, ja se onkin ainoa aika kun emme voi nauttia Nanan
omenapiirakasta!
Pystyn viettamaan tunteja Nanan kanssa tee- tai
kahvikupposen aarella jutellen maailmanmenosta ja ajankohtaisista tapahtumista.
Olin iloinen huomatessani, kuinka jalat maassa Nana ja Poppy elivat ja kuinka
selkea maailmankuva heilla on. Se ei nimittain ole niin itsestaanselvaa jokaisen
uuden tuttavuuden kohdalla! Aiomme viettaa yon taalla, mista olen todella
onnellinen. Pitkasta aikaa pystymme nukkumaan lampimilla varpailla ja
nenanpailla.
Juomme juuri karpalo-granaattiomenamehua, joka muistuttaa
taydllisesti Suomen kesan siiderierikoisuuksia. Kippis ja pohojammaan kautta!
DAY 5 2.
Marraskuuta
Monien
mielenkiintoisten unien jaljilta oli outo herata lampimasta huoneesta, ja aamu
parani aina vain kun kahvin tuoksu leijaili keittiosta. Kolmen kupin jalkeen
olin taysin valmis aloittamaan uuden paivan!
Aamupaivalla suunnistimme laheiseen leikkipuistoon ja
paastimme lapset irti energiaansa kuluttamaan. Oli ihana pasta raikkaaseen
ilmaan pelkastaan istumaankin! Vaikka olen joka yo talla viikolla nukkunut
vahintaan 9 tuntia – mita ei ikina taalla ollessani ole tapahtunut – pelkka sisallaolo
saa olon vetamattomaksi. Tunnen oloni erityisen laiskaksi, silla talla viikolla
ei ole kuntosali tullut kysymykseenkaan ja ulkona liikkuminen on ollut
riskialtista. Toivon paasevani laskemaan noussutta stressitasoani tana
viikonloppuna.
Lounaan jalkeen Suomen puhelimeni soi ja Iilkka-lehdesta
soitettiin. He halusivat haastatella minua Sandyyn liittyen ja miten olin itse
myrskyn kokenut nain niinkuin suomalaisin silmin. Saa nahda saanko yhtaan
valitettya fiilista puhelimen valityksella sinne Suomeen asti! J
Iltapaivalla lahdimme Laran ja lasten kanssa elokuviin. Olen
joutunut huomaamaan, etta kun viettaa monta paivaa putkeen monen yhta “aktiivisen”
lapsen kanssa, saattaa joutua venyttamaan huumorintajunsa rajoja. Vietamme nyt
toista paivaa isovanhempien katon alla, eika se nayta muuttavan lasten
kaytoksessa mitaan. Yha odotetaan, etta kaikki tapahtuu heidan mielensa mukaan.
Onneksi Nana ei kuitenkaan anna sen menna liian pitkalle. Elokuvareissulla
jouduimme molemmat Laran kanssa puuttumaan lasten royhkeaan ja itsekkaaseen
kaytokseen, mutta siita selvittiin.
Paivalliseksi saimme aitoja italialaisia lihapullia ja pasta
tomaattikastikkeessa. Ai etta oliko hyvaa? No kylla piru vie oli! Paatimme
jaada aloillemme viela toiseksi yoksi, silla talomme Armonkissa on yha kylma,
pimea ja ilman sahkoa. Toivomme, etta viikonlopun aikana jotain tapahtuisi
sahkotilanteessa, mutta monet puhuvat etta katko voisi jatkua viela toisenkin
viikon. Vaikka se turhauttaa, pakotan itseni miettimaan niita ihmisia ja
perheita, joilla ei ole kotia ollenkaan, mihin palata. Ei voi kun rukoilla,
etta pahin olisi nyt takana pain ja tasta ei olisi suunta kuin ylospain.
DAY 6 3.
Marraskuuta
Tallaisten toivottavasti “once in a lifetime” –kokemusten keskella
paivat alkavat helposti sulautua yhteen ja muistuttaa toisiaan. Paivat kulkevat
samalla kaavalla, yrittaen tappaa aikaa ja odotellen uutisia sahko- ja
vesitilanteesta. Tama paiva on ollut
melkein kopio eilisesta; herattyani valmis kahvi odottamassa, aamupaivan reissue
leikkipuistoon ja lammin kotitekoinen herkkukeitto osottamassa lounaaksi.
Loppupaiva onkin mennyt kirjoja lukiessa ja lapsia viihdyttaessa.
Talla hetkella host vanhempani, David, Nana ja Poppy istuvat
poydan aaressa keskustellen vanhasta tarinasta, josta jokaisella on tetysti
omat vahvat mielipiteensa ja muistikuvansa. Koko tilanne vie minut hetkeksi
oman perheeni illanistujaisiin, joista ei kiivasta keskustelua ja naurua puutu!
:D Ihana huomata miten samanlaisia piirteita kahden eri maailmani valilta voi
loytya.
DAY 7 4.
Marraskuuta
Taydet 7 paivaa sahkottomyytta Armonkissa and counting. Kun
on viettanyt kolme lamminta yota Nanan hoivassa, melkein pasi unohtumaan milta
kylma ja pimea talo tuntuu. Joka paiva pimeydessa kysyy itseltaan, kuinka kauan
tata enaa jaksaa? Ensimmaiset paivat menivat kivuttomasti, mutta joka paiva kun
sahkoja ei kuulu ja petty aina uudestaan, niin se alkaa kaymaan mielelle
raskaaksi. Sitten koittaa taas aamu, eika tilanne vaikuta enaa niin
toivottomalta.
Melkein taysi viikko on kulunut sahkojen menemisesta, ja
arki ennen sita tuntuu kuin toiselta ajalta. Normaalit paivat, jotka joskus
tuntuivat niin puuduttavilta, muistuvat mielessa nyt lampimina ja huolettomina.
Silloin suurin huoleni oli, kuinka nopeasti saan lapset laksyjen pariin koulun
jalkeen. Nyt sen sijaan arvojarjestykseni tuntuu muuttuvan joka paiva.
Valoisiakin puolia on sahkottomyys tuonut esille. Jollain
kieroutuneella tavalla tunnen itseni nyt
enemman osaksi perhetta kuin ennen. Ehka sen on tehnyt yhdessa vietetty aika
ilman taukoa, silla se tuntuu olevan helpoin ja luontevin tapa oppia uusia
puolia ihmisista. Tilanne pakottaa sopeutumaan ja tahan asti se on kuta kuinkin
toiminut vaikka lapsille pitaa jatkuvasti muistuttaa ettei se oma napa ole aina
se tarkein.
Sahkottomyydessa ja internetittomyydessa on ollut myos se
hyva puoli, etta se on jattanyt (pakottanut…) aikaa kirjoittamiselle.
Online-kurssimme yksi suuritoisimmista tehtavista on kirjoittaa kokonainen
artikkeli tai yksi luku mahdollisesta tulevasta kirjastamme. Koska kirjaidea on
pyorinyt mielessani nyt jo muutaman kuukauden, paatin kirjoittaa luvun keskelta
tarinaa. Olen aina ammentanut kirjoituksiani omista kokemuksistani, utta tama
oli ensimmainen kerta kun sanojen ulos saaminen tuotti todellista vaikeutta. Ei
siksi, etten olisi tiennyt mita kirjoittaa. Vaan siksi, koska tietyt
kirjoitetut kohdat minun oli elettava uudestaan saadakseni oikean tunteen
esille. Mutta kun olin valmis, huomasin taas ppineeni tsestani jotain uutta. Aivan
kuten olen oppinut itsestani enemman naina viitena kuukautena kuin koko elamani
aikana ennen tanne lahtoani.
Sunnuntain jalkeen paatin olla kirjoittamatta enaa paiva kerrallaan, vaan annoin ajan kulua ja koota viimeisten sahkottomien paivien tapahtumat yhteen. Maanantaina lapset palasivat kouluun ja mina paasin viimein takaisia salille! Tapahtumat eivat kuitenkaan menneet aivan suunnitelmien mukaan, kun selkani ei suostunut tauon jalkeen enaa yhteistyohon. Toivon niiden ongelmien katoavan kun paasen taas rutiiniin. Oli ihana paasta ulos talosta ja saada omaa aikaa taas itselle!
Lara kertoi paivan aikana, etta paasisimme viettamaan yomme tuttavaperheen kotiin niin kauaksi aikaa, kun sahkomme olisi poissa. Ensimmaisena iltana istuimme aikuisten kanssa keittiossa kun lapset lauloivat kurkkunsa kaheiksi, ja perheen aiti tarjosi minulle viinia. Perheen isa, joka tietaa etta olen Suomesta, rauhallisesti paatti siihen todeta "she's from Finland, she only drinks vodka" ja kertoa erilaisista viinoista jotka han oli Euroopasta aikoinaan tuonut.
Paivat kuluivat nopeasti lasten ollessa koulussa, ja iloisen uutisen saimme keskiviikkoiltana kun Steve soitti talosta etta sahko on tullut takaisin. Torstaiaamuna paasimme siis lampimaan taloon ja aloitimme sopeutumaan taas normaaliin elamaan.
Nain muutama paiva sahkojen palautumisen jalkeen paivat ovat palutumassa kunnolla normaaleiksi, mutta en silti halua unohtaa tata aikaa ja mita se minulle opetti. Aina sita sanoo itselleen, ettei enaa ikina ota asioita itsestaanselvyyksina, mutta jotenkin asioiden palattua normaaliksi aikaisemmat lupaukset tuppaavat unohtumaan. Toivon, etta tama pysyisi muistissani vahvana viela niin pitkaan, etta osaisin jatkaa elaman pienimpienkin asioiden arvostamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti