I think I'm going to like it here

Kuinka ollakaan, ei meidan suunnitelmat menneet aivan nappiin viime viikonloppuna. Tarkoituksenamme oli valloittaa cityn kuuma gay-baari lumoavilla olemuksillamme, mutta kun saimme kutsun Brooklyniin rooftop partyihin, kuulosti ilmaisen viinan bileet siina vaiheessa parhaimmalta vaihtoehdolta.
Olisi se kai pitanyt jo oppia naiden viinavuosieni aikana, ettei ilmaisen viina bileet ikina onnistu omalla kohdallani haluamallani tavalla. Kun sunnuntaiaamuna heraa Brooklynista housut polvissa ja puolet muistista kadoksissa, tapahtuu kotiinlahto aika nopeasti. Ikina en ole ennen krapulassa liikkunut niin nopeasti.

En tieda, pateeko tama vain minun osallani, mutta luulen etta jollain tavalla jokaisen mielessa entinen elama tuntuu pysahtyvan kun lahtee siita pois ja aloittaa tilapaisen elaman muualla. Kuin elaisit omassa pienessa kuplassasi, jossa koet aina jotain uutta ja ihmeellista ja kuvittelet entisen elamasi pysahtyvan takiasi ja pysyvan samanlaisena. Vaikka elinkin nain puoli vuotta, tiesin etta sen kuplan olisi joskus poksahdettava. Kun nain kavi viikko sitten, ei maailma pysahtynyt vaikka omani tuntui hetkisen ottavankin aikalisaa. Se hetki heratti minut ajattelemaan, ettei jatkuva asioiden ja tilanteiden kontrollointi (tai ainakin sen yrittaminen) esta niita tapahtumasta. Elaman pitaa antaa tapahtua ja joka hetki on otettava sellaisena kun se tulee.

Kun kokee ne viisi tukehduttavaa epatoivoista sekuntia kuplan puhkeamisen jalkeen, tuntuu kuin joku tamppaisi jalkojaan rintakehan paalla. Mutta kun ne sekunnit kuluvat, alkaa hengittaminen helpottumaan ja tukahduksen tilalle nousee helpotus. Kun ymmartaa ettei maailma toimi niinkuin elokuvissa ja unelmakuvissa, todellisuudelle jaa enemman tilaa ja, in retrospect, se maistuu paljon paremmalta kuin haavemaailma!

  

Viime aikoina olen vasta ymmartanyt, kuinka tylylta ja toykealta olen saattanut kirjoituksissani kuulostaa. Olen viljellyt lauseita, kuten "Mulla ei ole mitaan pakottavaa tarvetta tulla takaisin Suomeen" tai muuta yhta ajattelematonta. Ikava perhetta ja ystavia kohtaan pakottaa minut tietysti kotiin at some point. Mutta talla hetkella tuntuu etta talla paikalla on niin paljon enemman annettavaa ja oma elamani taalla on viela taysin kesken. Siksi olen 90% varmuudella pidentamassa vuottani ylimaaraisella 6 kuukaudella, mika tarkottaisi sita, etta palaisin kotiin ensi jouluksi. Ehka oma pieni maailmanalloitukseni on silloin valmis.