Stuck in between

Mitäs ihmettä, kolme viikkoa vierähtänyt viime tekstistä niin nopeasti että ei voi ymmärtää! Nyt on siis aika ottaa hieman aikaa kiinni ja päivittää tapahtumia ja kertoa näistä hulluista hetkistä mitä on tullut täällä koettua.

In the middle of the mist
Kaksi viikkoa sitten lähdimme kahden kaverini, Petran ja Audreyn, kanssa bussimatkalle kohti Niagaran putouksia. Bussi lähti Chinatownista ja koko matka oli kiinalaisen järjestön toteuttama. Olimme joutuneet heräämään jo ennen aamuviittä, joten heti bussiin päästyämme nukahdimme kaikki katkonaiseen uneen.
Muutaman tunnin matkan taittamisen jälkeen itse herään siihen, kun tunnen kipua molemmissa polvissani. Taisi siinä muutama suomalainen voimasana päästä kun huomasin edessäni istuvan miehen selkänojan laskeutuneen voimalla suoraan jaloilleni. Äännähdykseni ei kuitenkaan saanut miehessä mitään reaktiota aikaiseksi, joten selkänoja jäi alas. Ensimmäisen pysähdyksen jälkeen palasin ennen miestä bussiin ja hihittelyn saattelemana nostin selkänojan pystyasentoon. Kun jatkoimme matkaa, valmistauduin työntämään vastaan jos mies yrittäisi temppuaan toistamiseen. Tottakai niin kävi, ja onnistuin estämään selkänojaa liikkumasta. Huomasin miehen ihmetyksen kun tuoli ei liikahtanutkaan ja Petran kanssa purskahdimme voitokkaaseen nauruun. Mutta samalla kun nauroin pää polvissa, päätti mies yrittää uudestaan ja suuremmalla voimalla. Tällä kertaa selkänoja laskeutui siis polvieni sijasta pääni päälle.
Kolmannella kerralla olin tarkkana. Psyykkasin matkan ensimmäiset kymmenen minuuttia pelkästään mieheen edessäni ja nostin polveni selkänojaa vastaan. Tasitelu alkoi ja kolmen yrityksen jälkeen päätti mies luovuttaa. HA!! Tyrmäys ja otteluvoitto!

Tuhlasimpas paljon aikaa ja tilaa tuohon tyyppiin, se siitä ihmisestä. Pitkän ja väsyttävän päivän jälkeen saavuimme viimein putouksille. Kello oli kymmenen ja kaikkialla oli pimeää, pelkät putoukset olivat valaistu monin vaihtuvin valoin. Se oli yksi niistä hetkistä kun tuntee maailman suuruuden ja oman pienuutensa. Pelkästään putousten reunalla pystyi tuntemaan niiden raskaan voiman ja kun kaikki se vesi pauhasi suoraan edessämme, jouduin ottamaan muutaman syvemmän hengenvedon. Uskomaton näky.

Pineapple bowl, 10$!

Hotellille päästyämme heitimme tavaramme huoneeseen ja Petran kanssa päädyimme hotellin baariin. Muutaman tujumman drinkin jälkeen olimme jo täysin valmiita astetta kovempaan juhlimiseen ja hotellin henkilökunnan avustuksella löysimme keskustasta kulmauksen, jossa oli baareja silmänkantamattomiin. Violetti apina oli selkeä suosikkimme!






Puolen tunnin aamu-unilla jatkoimme reissumme toiseen päivään, jonka vietimme pelkästään putouksilla. Pääsimmä veneeseen, joka vei meidät keskelle putouksia. Jos joku on joskus vertaillut parhaita krapulanviettokeinoja, voisin väittää että Niagaran putousten keskelle pääseminen ja veden tunteminen kasvoilla on aika lähellä listan kärkeä!
Mikä ei sitten toisaalta listalle pääse, on kuuma kahdeksan tunnin bussimatka takaisin New Yorkiin. Oli jo pimeää kun pääsimme takaisin ja jouduimme odottamaan junaa melkein tunnin. Päivä ei tuntunut loppuvan koskaan! Onnellisina huokaisimme helpotuksesta kun Audreyn kanssa pääsimme junasta pois ja näimme auton olevan paikallaan. Mutta päivä ei loppunu vielä siihenkään, vaan meidät toivotti tervetulleeksi neljä parkkisakkoa kauniisti liehumassa tuulilasissani. Sinne sujahti 100 dollaria!

Concretejungles were dreams are made of
Seuraavana viikonloppuna lähdimme viettämään sunnuntaipäivää Audreyn kanssa Manhattanille. Koko viikon kestänyt Gay Pride -tapahtuma huipentui sinä sunnuntaina koko 5th Avenuen läpi kulkevaan paraatiin. Sitä väriloiston määrää! Kaksi tuntia sujahti nopeasti kun katsoimme paraatia, monia värikkäitä ja koristeltuja lavoja jotka lipuivat ohitsemme ja ihmisiä jotka juhlivat vapautuneesti keskellä katuja, vapaana kaikista huolista mitkä voisivat vaivata. Sinä päivänä näin enemmän iloa, nautintoa ja vapautta kuin koskaan ennen.

Pride 2012

Kaikesta tästä pääsemmekin tähän viikonloppuun. Host familyni lähti koko viikonlopuksi pois keskimmäisen pojan turnaukseen, joten olen viettänyt aikaa yksikseni talossa. Perjantaina lähdimme Audreyn kanssa viettämään hänen viimeistä perjantaitaan Yhdysvalloissa(Audrey lähtee kotiin Ranskaan ensi tiistaina). Ensimmäisenä suuntasimme syömään Shake Shackiin, josta saa maailman parhaat hampurilaiset! Jouduimme jonottamaan ulkona puoli tuntia, niin paljon oli ihmisiä liikenteessä. Sinä iltana söin elämäni ensimmäisen juustohampurilaisen! En tiedä johtuiko makunautinto juustosta vai koko herkusta, mutta hyvää se oli.

Suunnitelmissamme oli viettää iltaa paikassa nimeltä McGee's, joka tunnetaan myös inspiraation lähteenä How I met your mother -sarjan McLaren's-pubille. Portsari oli kuitenkin liian virkaintoinen sinä iltana, joten vaihdoimme sijaintimme Kolmeen apinaan. Meillä on selvästi jokin yhteys näihin apinabaareihin. 

En tiedä onko Amerikassa drinkit tujumpia vai onko viina-aistini herkempi nykyään, mutta voe helevata kuinka juomat pistivät alussa irvistyttämään! Ainoa keino selvitä niistä oli siis juoda enemmän ja enemmän, mikä on tottakai aina viisas teko minulta. 

Viimeinen junamme lähti kahdelta, ja lähdimmä baarista hyvissä ajoin puoltatuntia aikaisemmin, tai niin ainakin luulimme. Päädyimme juoksemaan 15 korttelia, siis 15 KORTTELIA, Grand Centralille emmekä silti ehtineet junaan. Nujerrettuina jäimme odottamaan aseman aulaan kolmen tunnin päästä lähtevää junaa. osasimme kuitenkin kääntää tilanteen voitoksi, tapasimme monia hyvin mielenkiintoisia ihmisiä ja sain mm. koko elämäni kattavan ennustuksen ja luonneanalyysin. Mitään en siitä tietenkään muidsta, mutta se ei ole tässä nyt se pointti. Ilta oli hauska, sen kertoo pelkästään jo täysin mustunut ja paisunut pikkuvarvas ja jälleen kokoa kerännyt vasen nilkka. Kiitos NYC!

Paljon on tapahtunut, paljon on tapahtumatta ja aika kuluu koko ajan. Kuusi viikkoa täyttyy huomenna, ja ikävä takaisin kotiin alkaa helpottamaan. Tietty ajatus iski tajuntaani tässä viikko sitten; jos yritän pysyä koko ajan kiinni elämässäni Suomessa, elämäni täällä ei ikinä ala. Pyydän siis anteeksi jo nyt jos tulevaisuudessa en pidä paljon yhteyttä, ajattelen itsekkäästi omaa mielenterveyttäni. Mikään tästä ei tarkoita etten kaipaisi jokaista rakastani, yritän vain tehdä elämästäni täällä helpompaa. Kiitos jos taas jaksoit tekstin loppuun aj anteeksi jälleen oma outouteni. Ensi kertaan!