The difference between realities

Perjantai 13. sai viime viikolla aivan uuden merkityksen! Koskaan ennen en ole moisiin hömpötyksiin uskonut, mutta viime perjantai iski totaalisesti vasten kasvoja ja pakotti uskomaan hieman yliluonnolliseen.

Jos joku muu on onnistunut riuhtaisemaan imurilla kaihtimet kokonaan irti ikkunasta ja saamaan ne samalla liikkeellä rikki, niin se henkilö tuntee mun tuskan. Imurointi on muutenkin järjettömin ja typerin keksintö maailmassa, mutta se ei riittänyt tuona epäonnen perjantaina. Aivokapasiteettini ei ehtinyt edes kunnolla mukaan kun kaihtimien naru oli jo kietoutunut imurin sisälle. 5 minuuttia kului istuen lattialla vain tuijottaen aiheuttamaani sotkua.
Lupaavan alun jälkeen yritin unohtaa imuriepisodin ja siirryin lempipuuhaani, eli syömiseen. Epäonni kuitenkin seurasi, ja jollain ihmeen konstilla sain kattilasta kiehuvan veden kuumat höyryt kädelleni. Onneksi olin yksin talossa, sillä voimasanat olivat taas runsaassa käytössä. Muutaman viikon takaisen puhelinkatastrofin jälkeen(kännykkäni siis löytyi pesukoneesta putipuhtaana ja käyttökelvottomana) alkaa minusta tuntua siltä että sabotoin tätä huushollia yhtä tavaraa kerrallaan.

Joskus olen kuullut sanonnan, että Amerikassa kaikki on suurempaa. Kuten epäonnen päivä, iso oli myös 4th of July. Itsenäisyyspäivä, jolloin ilotulitukset ovat isommat kuin uutena vuotena. Juuri semmoisia, miltä ne kaikissa elokuvissa näyttävät. Jatkuva pauhu jatkui lähemmäs puolituntia, ja koko touhu huipentui arvattavaan valojuhlaan. Kun tunnet paukkeen rintakehässä asti ja valot vilkkuvat vielä tunti tapahtuman jälkeenkin silmissä, silloin tiedät kokeneesi oikeat ilotulitukset!

Mikä muu täällä meren toiselle puolella sitten on erilaista? Kun host momini kysyi tätä minulta parin viikon täälläolon jälkeen, välitön vastaukseni oli "lakanat". Voi niitä aamuja kun olen yrittänyt kiireessä selvittää lakanaa peiton ympäriltä, kun se on yön aikana mennyt täysin myttyrälle. Lakana on siis erillisenä peiton alapuolella. Nyt siihen on jo tottunut, ja varsinkin tällä hetkellä kun kesä ja helteet painavat raskaana päälle, olen kiitollinen siitä että peiton voi potkia pois ja nukkua paremmin pelkällä lakanalla.

Katuvalot! Niitä ei täällä juuri näy. On aina yhtä mielenkiintoista ajaa kotiin juna-asemalta illanvieton jälkeen, kun on pimeää ja ajovalot eivät yksinkertaisesti vain riitä. Tiet täällä ovat kiemuraisia, kapeita ja tasaisia alueita ei ole. Onneksi olen tunnettu varmasta ja turvallisesta ajotyylistäni. Ai en vai?

Tyypillinen talo Armonkissa, cool huh?

Yksi niistä seikoista, joihin olen täällä silmittömästi rakastunut, on asuinalueiden erilaisuus! Suomessa näkee paljon sitä, että samalla alueella on vieri viereen rakennettu monia taloja joista jokainen on lähes samanlainen. Täällä ei näe sitä ongelmaa, sillä jokainen talo on erilainen, niin uniikki että välillä autoa ajaessani on pakko hiljentää ja välillä jopa pysähtyä ihastelemaan ihmisten koteja. Pienemmistä, kotoisista vanhemman ajan amerikkalaisista kodeista suuriin, melkein linnamaisiin kartanoihin, alue jossa asun pitää sisällään molempia ja kaikkea siltä väliltä.

 Ihmisten ystävällisyys on ylitsevuotavaa ja jokapäiväistä luksusta. Joskus(yleensä aina) se menee yli ja alta paistaa luonnottomuus ja teeskentely, mutta kaiken sen korjaa muutamankin ihmisen aito kohteliaisuus ja ystävällisyys. Koska käyttäytymiskoodi täällä on olla näyttämättä omaa välinpitämättömyyttään muita ihmisiä kohtaan, tulee joka tilanteessa hymyillä ja kysellä kuulumisia, jotka joka kerta katetaan yhdellä tai kahdella sanalla. Joskus kuitenkin pelkkä teeskenneltykin ystävällisyys voi parantaa omaa päivää ja kääntää huonon asenteen hieman paremmaksi. Teeskentely kunniaan!!

Joinain päivinä selvästi huomaa, ettei edes se teeskennelty ystävällisyys ole kuitenkaan tarttunut lapsiin täällä. Silloin tällöin en tunne itseäni ihmiseksi, vaan useimmiten toimin naulakkona, pesurättinä, ruoka-automaattina tai monologin esittäjänä. Toisina hetkinä, joita tosin esiintyy harvemmin, tunnen itseni kaveriksi, roolimalliksi tai isosiskoksi. Lapset alkavat lähestymään teini-ikää, joten jokainen päivä pitää aloittaa ihan alusta ja kuulostella että milläs tuulella sitä tämä päivä vietetään. Mielenkiintoista eikä kyllästymään ehdi, kyllä, mutta joskus se käy mielen päälle. Kun jotenkin saisin iskotettua sen yksinkertaisen faktan, että joskus pelkkä 'kiitos' riittäisi, päivät helpottuisivat selkeästi. Kasvattaminen ei kuitenkaan ole täällä tehtävänäni, vai mitä?

 Elämä täällä on erilaista, kyllä. Viikot sisältävät hyviä ja huonoja päiviä, kyllä. Vaihtaisinko kokemusta mihinkään? Tällä hetkellä en. Mutta usko minua, niitä päiviä on esiintynyt kun olisin antanut mitä vaan jos olisin saanut olla kotona. Mutta tämä on nyt kotini, ja tämä hetki on elämäni. Päiväuni, josta tuli unelma. Unelma, joka muuttui todeksi. Ja tästä hetkestä lähtien, muistan kiittää siitä joka päivä.